perjantai 11. elokuuta 2023

Koko vuosi hyviä tekoja

Olen aikaisemmin kirjoitellut blogissani juttuja siitä, miten lisäämme sekä henkilökunnan että oppilaiden hyvinvointia. Tälle lukuvuodelle halusimme  vahvistaa arkeen suoraan liittyviä asioita eli hyvien tekojen tekemistä. Toisten huomioiminen, hyvät tavat erilaisissa tilanteissa lisäävät positiivisuutta ja hyvää mieltä yhteisössä ja  ovat hyvä keino lisätä hyvinvointia. 

Tulemme jälleen pohtimaan asioita viidessä jaksossa. Oppilaskunnan hallitus pureskeli asiaa jo keväällä ja antoi vinkkejä, miten luokat voivat ottaa asioita haltuunsa.

Ensimmäinen jakso pyörähti käyntiin toissapäivänä koulun alkaessa. Jakson aikana tehdään hyviä tekoja luokassa. Kaikille yhteisenä tavoitteena on tervehtiminen ja lisäksi jokainen koulumme 32 luokasta asettaa itselleen kaksi muuta tavoitetta, joihin pyritään tekemällä hyvää. Lukuvuoden aikana  tavoitteet asetetaan ja niitä arvioidaan "Hyvien tekojen passissa".

Me koulun aikuiset saimme jakson alussa jälleen valmennusta positiivisen psykologian asiantuntijaope  Piialta. Ajatukset psykologisesta turvallisuudesta ovat hyvänä pohjana niin oppilaiden kanssa kuin aikuisten työyhteisössä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Merkityksellistä työtä

Sanoin 6-vuotiaana, että minusta tulee isona opettaja. Työn merkityksellisyys tekee opettajan ammatista tärkeääkin tärkeämmän. Eräs opettaja...