Asioita kannattaa tarkastella erilaisten silmälasien läpi. Kun tekee työtä koulussa vahvuuslasit päässä, oppilaiden vahvuuksien huomaaminen muuttuu osaksi arkea. Vahvuuksien positiivinen huomaaminen antaa lapsille ja nuorille eväitä napata lasit omillekin silmilleen.
Kun tiedämme omat vahvuutemme, meidän on helpompi hyödyntää vahvuuksia omassa työssämme tai opiskelussamme - tämä on luettavissa erilaisissa vahvuuksia käsittelevissä julkaisuissa. Usein esille tuotu, mutta kovin totta!
Itselläni on tällä hetkellä vahvuuslasit aika tiukasti päässä. Huomaan, että melkein asiassa kuin asiassa mietin, millaisia vahvuuksia tapaamillani ihmisillä on ja millä lailla voisin tuoda vahvuuksien positiivisia vaikutuksia esille.Tänään haastattelimme kollegan kanssa tuntiopettajia: Kerro onnistumisen kokemus työssäsi? Mitä vahvuuksia käytit, jotta onnistuit?
Viime viikolla koulumme tulevat seiskat ryhmäytyivät uusien luokkakavereittensa kanssa. Pienissä porukoissa täytettiin vahvuuskukkia, joita kastellaan ensi syksyn opotunneilla. Itselleni tämä oli hyvä tapa tutustua oppilaisiin.
Perjantaina eskareiden kevätjuhlassa yllätyin jälleen iloisesti. Eskariopemme jakoi osallistumistodistuksen lisäksi vahvuusdiplomin jokaiselle oppilaalle. Lapset saivat hienoa ja kannustavaa palautetta omasta ydinvahvuudestaan. Huipputyyppejä meillä töissä 😍.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti