Elokuisessa vesossa pohdimme yhdessä myönteistä vuorovaikutusta työyhteisössämme (blogikirjoitus 24.8.22). Tuon elokuun jälkeen olemme kaikissa opepalavereissa käyneet läpi ryhmien koottuja ajatuksia yksi aihepiiri kerrallaan. Viime viikon palaverissa saimme ryhmätyökoontimme alakoulun palaverissa valmiiksi, sama on ylihuomenna edessä yläkoulun opettajien kanssa.
Reilu kaksi kuukautta kestävän koonnin aikana on pidetty mielessä ajatuksia pedagogisen hyvinvoinnin keskiössä olevasta vuorovaikutuksesta. Asioita on palauteltu mieleen kokouksien alussa ja niihin on törmännyt opehuoneen ovessa.
"Poissa silmistä, poissa mielestä" on käännetty niin, että kun asioihin ei voi olla jollain tasolla törmäämättä, ne myös pysyvät mielessä ja toivottavasti myös jäävät mielensopukoihin valmiina jalostumaan. Läksimme liikkeelle välittämisestä ja lopetamme arvostamiseen. Vuorovaikutus on toki pedagogisen organisaation kehittämisessä niin tärkeässä roolissa, että siihen palataan yhä uudelleen ja uudelleen. Ilman myönteistä, toimivaa vuorovaikutusta hyvinvointia mahdotonta rakentaa.
Laitan mielelläni asioita näkyville opehuoneeseen. Jotain juttuja piti tällä viikolla taas ottaa pois, ettei tule aivan suunnatonta informaatioähkyä. Eräs koulunkäynninohjaajamme vinoilikin minulle, että hänellä on kotona pari irto-ovea, jotka hän voi tuoda opehuoneeseen, kun minulta ovet loppuvat 😏.
Viimeinen ajatus, jonka tässä yhteydessä olen operyhmien ajatuksista kirjannut, on: "Jokainen meistä on arvokas". Tähän nämä koonnit on hyvä lopettaa. Jos jokainen työyhteisön jäsen arvostaa omiaan ja toisten vahvuuksia, ollaan oikealla tiellä kohti positiivista organisaatiota.
Tänäänkin oli meistä monella aika rankka työpäivä. Pitkä syksy takana ja se selvästi väsyttää myös oppilaita. Sen myöntäminen, että "tarvitaan toisiamme", auttaa jo ajatuksenakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti